Nälkä ei ole vain vatsassa – vaan hermostossa, tunteissa ja koko elämäntarinassa

Nälkä ei ole vain tunne – se on viesti keholta

Syöminen on teoriassa yksinkertaista. Meillä on nälkä, me syödään. Ja silti – se on yksi elämän kompleksisimmista asioista.

Olemme eläneet vuosikymmeniä erilaisten dieettivillitysten ristitulessa. Painonvartijat, kaalisoppadieetti, valkoviinikuurit, kananmunadieetit, pussikeittovalmennukset, Herbalife, keto, paleo, Ozempicit – jokaiseen ongelmaan on joku valmis vastaus. Ja jokaisella vastaajalla omat faktansa.

Mutta entä jos syömisen juurisyy ei olekaan tiedon puute? Entä, jos kyse ei ole tahdonvoiman puutteesta? Entä, jos kyse on jostain paljon syvemmästä?

 Nälkä on kehon hätäsignaali – ja joskus myös lohtu.

Nälkä on biologinen hätäsignaali – viesti siitä, että keho tarvitsee energiaa. Mutta, jos hermosto elää jatkuvassa hälytystilassa (stressi, unettomuus, turvattomuus), se hätäsignaali voi vääristyä. Toisille nälkä on tunne, joka pitää tukahduttaa välittömästi, koska se muistuttaa turvattomuudesta. Toiselle taas nälkä on ihana tunne. Se on hallinnan tunne. Se tuo hallinnan tunnetta maailmassa, jossa kaikki muu on sekaisin. Jos mikään muu ei ole omassa käsissä, niin ainakin voi kontrolloida sitä, mitä kehoon menee. Ja silloin nälkä muuttuu melkein tavoittelemisen arvoiseksi. Se on palkinto. Se on itsensä rankaisemista tai palkitsemista – usein molempia samaan aikaan.

Tämä on usein taustalla myös silloin, kun paino heittelee rajusti. Kun ruoka ei enää ole polttoainetta – se on tunne, kielto, lohtu, rangaistus ja turva. Samassa paketissa.

Hermosto & turva – miksi "vain syöminen" ei riitä

Usein puhutaan siitä, että täytyy vain "syödä oikein". Mutta jos keho on koko ajan hätätilassa, syöminen ei tule koskaan olemaan luonnollista.

Keho ei ole silloin valmis vastaanottamaan ruokaa. Se ei sulata sitä, ei imeytä ravinteita, eikä saa lepoa. Jos hermosto ei koe olevansa turvassa, keho ei usko olevansa turvassa. Ja silloin se varastoi, suojaa ja taistelee – eikä todellakaan toimi lempeässä balanssissa. Läski tarraa kiinni jo pelkästä ajatuksesta.

 Unen, valon ja vuodenaikojen vaikutus

Talvella tekee mieli burgundinpataa. Kesällä vesimelonia. Tämä ei ole sattumaa – se on kehon viisautta.

Meidät on rakennettu reagoimaan valon määrään, vuodenaikoihin, hormonikiertoon ja lämpötiloihin. Kesällä keho kaipaa keveyttä, nesteytystä, raikkautta. Talvella taas rasvaa, lämmikettä, suojaa.

Silti me usein yritetään väkisin syödä saman kaavan mukaan ympäri vuoden – ohittaen sen, mitä keho meille huutaa. Eikä ihme, että ollaan solmussa.

 Vitamiinit, anemia ja ferritiini – miksi nistä voi olla vajetta?

Moni kärsii raudanpuutteesta, matalasta ferritiinistä tai imeytymisongelmista. Vitamiinit eivät imeydy, vaikka söisi koko apteekin tyhjäksi. Miksi?

Siksi, että keho ei vastaanota ravintoa hätätilassa. Jos uni on katkonainen, stressi kroonista ja hermosto ylivirittynyt, suolisto ei toimi. Suolen limakalvo ei uusiudu, keho ei korjaudu ja ravinteet eivät pääse imeytymään, ja vaikka kuinka tankkaat, mikään ei mene perille.

Myös ärtynyt suoli, turvotus ja jatkuvat vatsavaivat liittyvät usein tähän samaan juureen – kehon turvattomuuteen.

Syömistä ei voi korjata ulkopuolelta

Me olemme oppineet, että joku muu tietää paremmin. Että tarvitsemme valmentajan, ohjelman, appin tai kellon kertomaan milloin syödä. Ja mitä.

Mutta tämä ulkopuolinen kontrolli opettaa meitä ohittamaan itseämme yhä uudelleen. Me kadotamme kyvyn kuulla, milloin meillä oikeasti on nälkä. Me emme enää tiedä, miltä kylläisyys tuntuu. Me reagoimme kieltoon. Ja kielto ruokkii himoa.

Jos sanon sulle: älä ajattele punaista ämpäriä, mieti mitä tahansa muuta! (älä mieti suklaata ja pizzaa..) – mitä sä teet? Juuri niin. Se on sama ruokavalioiden kanssa. Mitä enemmän kiellät,  sitä enemmän se valtaa sun ajatukset.

 Ja mitä me opitaan tästä jo lapsena?

Jos sä kasvoit kodissa, jossa äiti oli aina laihduttamassa tai vaa'alla, jos ruoka oli palkinto, tai rangaistus – niin sun sisäinen kehosuhde on muokkautunut sen mukaan.

Sitten me ollaan aikuisia, jotka edelleen viestivät omille lapsille, miten kehosta "pitäisi" puhua, miten syödään "oikein", tai miten ruoka ansaitaan.

Kun ruoka on ollut rakkautta

Monille meistä ruoka ei ole koskaan ollut vain ravintoa. Se on ollut lohduttaja, turvan tuoja, palkinto, rakkauden korvike.

Jos lapsena sait pullan silloin kun olit surullinen, karkin kun olit reipas, tai suklaata lohduksi, kun joku satutti – opit, että ruoka = rakkaus.

Silloin syöminen ei ole vain nälkään vastaamista. Se on elintärkeä tunnetila. Ja silloin siitä luopuminen voi oikeasti tuntua uhkaavalta – kuin sinulta otettaisiin pois se ainoa, mikä on ollut varmaa ja lohdullista. Siksi keho voi kapinoida, vaikka mieli haluaisi muutosta.

Siksi se pizza, suklaa tai lasi viiniä ei ole "vain" ruokaa – vaan rakkauden kieli. Tuttu turva. Ja silloin, jos sitä aletaan rajoittaa, kielletään tai kontrolloida, keho ei koe muutosta uutena alkuna vaan hylkäämisenä.

💭 Lopuksi – miksi kirjoitan tästä?

Olen entinen bulimikko, jojo-laihduttaja ja ravintovalmentaja. En puhu tästä ulkopuolisena. Puhun, koska tiedän, miltä tuntuu elää koko elämänsä ruokasuhteen ympärillä. Puhun, koska olen ollut siellä. Tiedän kuinka vaikeata se voi olla. 

Tämä  kirjoitus ei ole ohjeistus, eikä syyllistämistä. Tämä ei ole kirjoitus siitä, mitä sun pitäisi tehdä. Tämä on kirjoitus, joka toivottavasti saa pysähtymään ja kysymään:

- Mitä mun nälkä oikeasti tarkoittaa? 

 - Kuuleeko mun keho mua – vai olenko mä sen komentaja? 

 - Onko mun ruokavalinta oikeasti valinta – vai opittu malli, lohtu tai hallinnan yritys?

Tässä ei ole oikeita vastauksia. Mutta on ehkä hetki pysähtyä kysymään parempia kysymyksiä.