Miksi turvaa ei voi pakottaa – ja mitä yhteistä meillä on rescue-koiran kanssa?

Me puhutaan paljon traumasta, hermostosta, turvasta ja eheytymisestä.
Mutta mitä jos me pysähdyttäisiin katsomaan itseämme vähän eri kulmasta?

Kuvittele rescue-koira.
Se on kokenut kovia – ehkä sitä on lyöty, jätetty, peloteltu.
Ja kun se kuulee miehen kovan äänen tai näkee käden lähestyvän, se säikähtää. Murisee. Pakenee. Voi jopa purra.

Ei siksi, että se olisi "aggressiivinen".
Vaan siksi, että se pelkää henkensä edestä.

Ja silti – kuinka usein me oletetaan, että meidän pitäisi osata avautua, luottaa, rakastaa, parantua, antaa anteeksi – heti?

"Eikö sulla ole mitään työkaluja?"

Tää on kysymys, jonka kuulen usein.
Mutta joskus vastaus on:
Ei. Ei ole taikatyökaluja. On vain aika, läsnäolo ja korjaavat kokemukset.

Jos sua on satutettu ihmissuhteissa, sä et parane yksin.
Sä tarvitset toisen ihmisen – mutta et ketä tahansa. Sä tarvitset toisen, joka malttaa pysyä.
Ei työnnä, ei kiirehdi. Ei tarjoa "ratkaisua", vaan tilan, jossa sun hermosto voi alkaa uskoa:
Täällä on turvallista. Ei täydellisen turvallista, mutta tarpeeksi...

Aivan kuin rescue-koira, joka ei parane halaamalla sitä väkisin – vaan olemalla sen kanssa. Odottamalla. Antamalla tilaa.
Ja lopulta – ehkä se nuuhkaisee sun kättä. Ehkä se ottaa herkun.

Silloin jotain korjaavaa on alkanut tapahtua.

Kun kaikki meissä haluaisi mennä – mutta ei uskalla

Moni meistä pelkää kiintymystä, koska se on joskus satuttanut.
Me haluttais rakastaa, mutta ei osata. Tai ei uskalleta.

Ja silti me moititaan itseämme:
"Miksi mä vetäydyn? Miksi mä pelkään? Miksi mä teen tämän taas?"

Mutta oikea kysymys ei ole "miksi mä teen näin", vaan:
Mihin tää reagointi on joskus ollut paras mahdollinen selviytymiskeino?

Meidän keho, meidän hermosto, tekee ihan oikein.
Se suojelee. Se vetäytyy. Se puolustaa. Ja se tarvitsee aikaa laskea suojamuurit.

Turvaa ei voi pakottaa – ja juuri siksi tää on vaikeaa

Me haluttais kaikki nyt heti. "Korjaa mut", "avaa mut", "paranna mut".
Mutta turva ei tule pakottamalla.
Turva tulee hitaudesta.
Pienistä hetkistä, jotka toistuu.
Siitä, että joku pysyy. Ja pysyy silloinkin, kun mä olen ärsyttävä, epävarma, hiljainen tai sekava.

Turva rakentuu niin hitaasti, että se tuntuu tylsältä.

Mutta silloin, kun se vihdoin rakentuu – se kantaa.

Tämä on myös se, mitä mun kurssi tekee

Tää ei ole kurssi niille, jotka haluaa nopeita tuloksia.
Tää on niille, jotka haluaa oikeasti ymmärtää itseään.
Ja ehkä alkaa vihdoin kuulla sen äänen, joka on ollut piilossa suojien alla.
Sen, joka haluaa sanoa: "Mä tarvin turvaa."

Jos sä kaipaat lempeää, mutta todellista muutosta.
Jos haluat korjaavia kokemuksia, et kikkakolmosia.
Silloin sä oot just oikeassa paikassa.

❤️
– Katriina