Ei tartte auttaa..

"Ei tartte auttaa."
Kuulostaako tutulta? Ehkä olet sanonut sen itse. Ehkä olet kuullut sen kymmeniä kertoja.

Meistä monia on kehuttu reippaiksi pienestä pitäen. Meidät on opetettu siihen, että mitä vähemmän tarvitsee, sen parempi. Että vahva on se, joka pärjää yksin – ei kysy, ei vaivaa, ei rasita. Ja tottahan se on… kunnes ei enää ole.

Kun ei ole oppinut pyytämään apua, sitä ei myöskään osaa ottaa vastaan. Ja vaikka sanot "ei tartte auttaa", niin sisällä on pieni lapsi, joka toivoo, että joku huomaisi ja auttaisi silti.

Sitten kun kukaan ei autakaan – suutut.
Vaikka juuri sanoit, ettet tarvitse apua.

Tämä ristiriita ei ole typeryyttä, ei dramatiikkaa. Se on suojamekanismi. Se on identiteetti.
Pärjääminen on ollut keino selviytyä – ja se on tehnyt susta vahvan.
Mutta sama reippaus voi kääntyä sinua itseäsi vastaan.

Koska aina ei pidä pärjätä. Eikä tarvitse.
Ja silti pelottaa, että jos luovun tästä identiteetistä – reippaasta, vahvasta, pärjäävästä – niin kuka minusta jää jäljelle?
Kadotanko itseni?

Mutta ehkä kysymys ei ole joko-tai.
Ehkä on olemassa kolmas tie.
Tie, jossa saat olla itsenäinen, mutta et yksin.
Tie, jossa apua voi ottaa vastaan, eikä se vie sinulta mitään.
Tie, jossa turva ei tarkoita heikkoutta, vaan vapautta.

Tämä kaikki on RAAKA RAUHA™ – kehon kautta kotiin.
Ei filttereitä. Ei esittämistä. Ei jatkuvaa pärjäämistä.
Vaan se, että saat olla se, joka olet – ja tulla nähdyksi juuri sellaisena.