Tiedät jo paljon.

Silti mikään ei tunnu muuttuvan.

Elämä voi näyttää ulospäin ihan hyvältä ja silti tuntua sisältä jatkuvalta suorittamiselta.

Autan jatkuvasti pärjääviä aikuisia ymmärtämään, mitä kehossa, mielessä ja omassa elämässä oikeasti tapahtuu — jotta tavallinen elämä ei olisi enää pelkkää selviytymistä.

Miksi kaikki tuntuu näin raskaalta, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin?

Pää käy kierroksilla jo ennen kuin olet noussut sängystä.

Mietit mitä pitää tehdä, muistaa, hoitaa ja ennakoida.

Nukut, mutta et oikeasti lepää.

Saat asiat hoidettua — mutta huomaat olevasi itse jatkuvasti vähän jäljessä omasta elämästäsi. Eikä tekemättömien töiden lista lopu ikinä.

Ja silti huomaat palaavasi samoihin tapoihin yhä uudelleen. 

Ehkä ongelma ei ole siinä, ettet olisi yrittänyt tarpeeksi.

Miten haluat aloittaa?

Haluan aloittaa pienesti

Maksuton Pysähtymishetki

5 minuutin kehollinen harjoitus sinulle, joka huomaat ajattelevasi liikaa mutta rauhoittuvasi liian vähän.

"Olen yli 20 vuotta yrittänyt suorittaa tätä uupumusta. Vasta harjoitusta kuunnellessa tajusin sen."


Haluan ymmärtää, miksi mussa tapahtuu tätä

SINÄ ET OLE RIKKI – Pysähtymisen ensimmäinen askel
39 €

Lyhyt verkkokurssi sinulle, joka olet ehkä jo ehtinyt miettiä:

"Mikä mussa oikein on vikana?"

Kurssi antaa ensimmäisen kartan siihen, miten keho, mieli, tunteet, stressi ja rajat liittyvät toisiinsa.

"Kurssin sisältö oli enemmän kuin osasin koskaan kuvitellakaan."

Ymmärrän jo paljon. Haluan, että jokin alkaa oikeasti muuttua.

RAAKA RAUHA™ – Kehon kautta kotiin
349 €

RAAKA RAUHA™ alkaa siitä kohdasta, jossa ymmärtäminen ei vielä yksin muuta tavallista tiistaita.

Kurssilla alat tunnistaa, milloin vanhat selviytymisen tavat ottavat ohjat, huomata kehon viestejä aikaisemmin ja saada enemmän tilaa sen väliin, mitä sinussa tapahtuu ja mitä teet seuraavaksi.

Kurssi etenee täysin omaan tahtiin.

"Olen opetellut sanomaan ei, vaihtelevalla menestyksellä, mutta pikkuhiljaa. Tämä antoi paljon ajattelemisen aihetta."

Haluan, että joku pysähtyy juuri mun tilanteeni äärelle

1:1 keho-orientoitunut lyhytterapeuttinen työskentely

Somatic Experiencing® osana työskentelyäni

Olen mukana Suomen ensimmäisessä Somatic Experiencing® Professional Training -koulutusryhmässä, joka valmistuu marraskuussa 2026.

SE on kehollinen lähestymistapa stressin, kuormituksen ja traumaattisten kokemusten vaikutusten työskentelyyn. Siinä ei jäädä vain siihen, mitä tilanteesta ajatellaan, vaan huomioidaan myös se, mitä kehossa ja hermostossa tapahtuu juuri nyt.

Työskentelyssä voidaan huomata esimerkiksi:

  • missä kohtaa keho alkaa jännittyä tai vetäytyä
  • mitä tapahtuu juuri ennen kiihtymistä, puolustautumista tai lamaantumista
  • miltä oma kyllä tai ei tuntuu kehossa
  • mitä muuttuu, kun kokemusta lähestytään pieninä annoksina ilman pakottamista

Pää voi ajatella, että "tää on ihan fine". Keho ei aina ole samaa mieltä.

Jos et kaipaa enää yleistä sisältöä vaan tilaa, jossa voidaan katsoa juuri sinun tilannettasi, sitä varten on henkilökohtainen työskentely.

Mitä RAAKA RAUHA™ tarkoittaa?

RAAKA RAUHA™ ei tarkoita sitä, ettei mikään enää vituta, ahdista tai kuormita.
Se ei tarkoita täydellistä tasapainoa eikä sitä, että hermosto pitäisi saada pysyvästi johonkin tiettyyn tilaan.
Se tarkoittaa sitä, että jatkuvan korjaamisen sijaan pysähdytään katsomaan, mitä kehossa, mielessä ja omassa elämässä oikeasti tapahtuu.
Tavoite ei ole tulla ihmiseksi, jota mikään ei enää hetkauta.
Tavoite on, ettei jokainen reaktio päätä puolestasi, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Ja lopulta ehkä jotain tätäkin yksinkertaisempaa:
että ehtisit itsekin olla mukana ja nauttia siinä elämässä, jota koko ajan hoidat.